Tales of Bingwood


Prinsessaksi syntyminen tietokonepelien maailmassa on ehkä pahin kohtalo joka ihmistä voi kohdata, paitsi vartijaksi ryhtymistä.

Oletettavasti vartijoita on paljon myös paikoissa joihin pelaaja ei eksy, joten he voivat edes toivoa säästyvänsä silkalla tuurilla, mutta prinsessan kohtalona on aina joutua kidnapatuksi. No, yleensä he kuitenkin jäävät henkiin ja vapautetaan, joutuakseen kidnapatuksi pelin jatko-osassa.

Tales of Bingwood pelin ensimmäisen osan alaotsake on ”Prinsessan pelastaminen”, ja juoni on sama tuttu, prinsessa on mystisesti kadonnut ja orpo maalaispoika – tai tässä tapauksessa kalastajan poika – nimeltään Driftwood joutuu lähtemään etsintöihin.

Peli on retrohenkinen sekä grafiikaltaan että toteutukseltaan, peli muistuttaa sellaisia seikkailu ja ongelmanratkaisupelejä kuin King’s Quest. Hahmot ovat kaksiulotteisia, mutta vain ulkonäöltään, ja pelissä on mukana paljon huumoria ja hauskoja henkilöhahmoja. Enimmäkseen pelissä keskitytään erilaisten vaihtelevien arvoitusten ratkaisuun ja tarve-esineiden keräilyyn, ja monet tehtävät ovat varsin kiperiä aivopähkinöitä. Pelin monien sivuhenkilöiden kanssa keskustelemalla pelaaja saa arvokasta tietoa etenemistä varten.

Ensisilmäyksellä pelkistetyn oloinen peli on kuitenkin yllättävän vivahteikas kaikessa kasiulotteisessa loistossaan, ja sen täydentää erinomainen äänimaailma, ääninäyttelijöiden lisäksi musiikki ja ympäristön taustaäänet on tarkkaan harkittu.

Tales of Bingwoodin pitäisi olla kolmiosainen, mutta toista osaa Shady Forest – Hämyinen Metsä ei ole vieläkään julkaistu. Toivottavasti se joskus saadaan, koska ainakin pelaajat ja pelien arvostelijat ovat pitäneet Bingwoodin uudesta otteesta pelilajiin, jota harvemmin näkee erilaisten toimintapelien seassa.